|
Vantaalla valmistetaan tuotteita kymmeniin maihin
Gemaltolla on yhteensä 15 tuotantolaitosta eri puolilla maailmaa. Näistä Gemalto Oy on se, joka on keskittynyt korkean turvatason ID-tuotteiden valmistukseen. Vantaalla valmistetaan erittäin vahvaa osaamista ja huipputeknologiaa vaativia biometrisiä ja visuaalisia passeja, henkilökortteja, ajokortteja, terveydenhuollon kortteja sekä erilaisia yrityskortteja. Tuotteita valmistetaan kymmeniin maihin eri puolille maailmaa.
Vantaan tuotantolaitoksella on valmiudet valmistaa erilaisia ID-tuotteita alusta loppuun tai toteuttaa vain jokin osa valmistusketjusta. Esimerkiksi biometrisiin passeihin yhtiö pystyy valmistamaan kaiken alkaen passikirjan painamisesta ja sitomisesta, polykarbonaattipohjaisen tietosivun painamiseen ja yksilöintiin asti. Mikroprosessorisiru voidaan istuttaa asiakkaan toiveen mukaan joko passin kanteen tai tietosivulle.
Vantaalla valmistetaan kotimaahan erilaisia viranomaisten myöntämiä henkilökorttituotteita, kuten sähköisiä tai visuaalisia ID-kortteja ja Kela-kortteja. Myös erilaiset yrityskortit kuuluvat Gemalto Oy:n valikoimaan. Kortit myös yksilöidään ja tarvittaessa lähetetään suoraan asiakkaalle Vantaan toimipisteestä.
Lisäksi Vantaalla yksilöidään erilaisia maksukortteja ja kanta-asiakaskortteja kotimaan pankkien ja kaupan alan käyttöön. Monipuolisten ja korkeatasoisten korttien lisäksi Vantaan tuotantolaitos tarjoaa asiakkailleen myös mittavan joukon kortteihin liittyviä lisäpalveluita.
Tuotannossa tehdään tiivistä yhteistyötä paikallisen tuotekehityksen kanssa, sillä etenkin materiaalituotekehityksessä on olennaista tuntea tuotteiden valmistusprosessi. Korkean turvatason ID-tuotteet valmistetaan yleensä joko polykarbonaattimuovista tai PET-muovista. Uudet visuaaliset turvaominaisuudet testataan ja implementoidaan tuotantokäyttöön aina ensimmäiseksi Suomessa.
Gemalto Oy on Suomen ainoa erittäin korkean turvatason sertifioitu turvapaino.
Gemaltolla on yli 120 vuoden kokemus turvapainotuotteiden valmistuksesta Suomessa. Vantaan noin 400 työntekijästä selvästi yli puolet työskentelee tuotannossa. |
![]() |