|
Gemalto – maailman johtava digitaalisen turvallisuuden kehittäjä
Gemalto-konserni on maailman johtava digitaalisen asioinnin turvallisuuden parantamiseen keskittyvä yhtiö. Digitaalisten ja langattomien palvelujen käyttäjämäärät kasvavat sitä mukaa, kun nykyään yhä useammat ihmiset odottavat, että heillä on mahdollisuus viestiä, matkustaa, tehdä ostoksia, asioida pankissa, viihtyä ja tehdä työtä – milloin tahansa, missä tahansa – mukavasti, vaivattomasti ja turvallisesti.
Gemalton ratkaisut ovat vastaus niihin tarpeisiin, jotka liittyvät mobiiliin yhteydenpitoon, henkilötietojen ja muun tiedon suojaamiseen verkossa, maksukorttien turvallisuuteen, terveydenhuollon, liikenteen ja viranomaisten sähköisiin palveluihin sekä kansalliseen turvallisuuteen.
Yhtiön asiakkaita ovat eri maiden viranomaiset, teleoperaattorit, pankit sekä yritykset ja organisaatiot, joille se toimittaa muun muassa SIM-kortteja, sirullisia maksukortteja, biometrisiä passeja ja ratkaisuja luotettavaan tunnistautumiseen tietoverkoissa.
Vuonna 2012 yhtiön liikevaihto oli 2,2 miljardia euroa. Se toimii 43 maassa ja sen palveluksessa on yli 10 000 työntekijää, jotka edustavat noin 100 eri kansallisuutta.
Lisätietoa konsernista: |