|
Mikrosirujen käyttöjärjestelmät ja materiaalikehitys tuotekehityksen ytimessä
Gemalto Oy:n tuotekehitys on keskittynyt toisaalta henkilökorttien ja passien sirujen käyttöjärjestelmien kehittämiseen ja toisaalta tuotteiden materiaalikehitykseen. Tuotekehitystyö Vantaalla on kansainvälistä, sillä sitä tehdään tiiviissä yhteistyössä eri maiden asiakkaiden, yhteistyökumppaneiden ja kollegoiden kanssa.
Matkustusasiakirjoihin ja henkilökortteihin kehitettävät käyttöjärjestelmät ovat Gemalton erityinen vahvuus. Noin puolessa maailman kaikista käytössä olevista biometrisistä passeista on Suomessa kehitetty käyttöjärjestelmä. Yhtiön vahvuuksia on nopea, turvallinen ja luotettava toiminta ja mahdollisuus useiden sirualustojen käyttöön. Gemalto kehittää myös tämän toimintaympäristön sovelluksia ja ratkaisuja.
Suomessa kehitetty älykorttien siruteknologia ja biotunnistamiseen keskittynyt tuotekehitys ovat osaltaan tehneet Gemaltosta maailman johtavan digitaalisen turvallisuuden ja tunnistamisen tekijän. Esimerkiksi maailman ensimmäiset biotunnisteilla varustetut passit ja henkilökortit sekä PKI SIM -kortit ja EMV PKI -maksukortit on aikoinaan kehitetty tuotekehityksessä Suomessa.
Gemalto Oy:n materiaalikehitysosasto keskittyy yhtiön valmistamien tuotteiden materiaalien ja turvatekijöiden kehittämiseen ja testaamiseen. Nykyään useimmat korkean turvallisuustason henkilökortit ja passien tietosivut valmistetaan joko polykarbonaattimuovista tai PET-muovista.
Polykarbonaattimuovi otettiin ensimmäisenä maailmassa käyttöön juuri Vantaan ID-korttituotannossa. Pitkä kokemus polykarbonaattipainamisesta ja siihen liittyvästä materiaalituotekehityksestä muodostaakin merkittävän osan Vantaan tuotekehitysosaamisesta.
Gemaltolla on yksi maailman edistyksellisimmistä testausympäristöistä ja tutkimuslaitteistoista niin uusien turvapainettujen tuotteiden testaamiseksi kuin esimerkiksi väärennösten ja manipulaatioiden tutkimiseksi.
Asiakasprojektien johtaminen
Vantaalla on myös laaja asiakasprojektien johtamiseen ja toteuttamiseen erikoistunut organisaatio.
Asiakasprojektit-organisaatio vastaa asiakasjärjestelmien integroinnista, koulutuksesta ja ylläpidosta. Projektien sisällöt vaihtelevat aina yksittäisten laitteiden ja ohjelmistojen asennuksesta kansallisten matkustusasiakirja- ja rajavalvontajärjestelmäprojektien kokonaisvastuisiin asti.
Gemalto Oy:llä on lisäksi sen omien prosessien ja toimintojen kehittämiseen keskittyvät laatu-, työterveys-, turvallisuus- ja ympäristö-organisaatiot, joiden tehtävänä on organisaation sisäinen kehittäminen. |
![]() |